Jaksamisen opas

Esihenkilöiden jaksaminen on ratkaisevaa koko organisaation hyvinvoinnille, mutta heidän kuormitustekijänsä ovat usein erilaisia kuin muilla. Esihenkilö johtaa ihmisten kautta, ja oman persoonan sekä vuorovaikutustaitojen varassa työskentely tekee jaksamisesta erityisen vaativan kokonaisuuden.

Esihenkilötyötä kuormittavat jatkuvat ristiriitaiset odotukset, päätöksentekoon liittyvät paineet, henkilöstötilanteet, sidosryhmien vaatimukset ja toisinaan yksinäisyys roolissa. Samaan aikaan monet työn voimavaratekijät – kuten vaikuttamismahdollisuudet, haasteellisuus ja luottamus – voivat muuttua kuormitukseksi, jos rajat hämärtyvät.

Jaksaminen ei ole sattumaa, vaan tulosta arjen valinnoista. Esihenkilön on tunnistettava omat kuormitustekijänsä ja vaikutettava niihin, joihin voi – ja muutettava suhtautumistaan niihin, joihin ei voi. Kun esihenkilö voi hyvin, myös tiimi voi paremmin. Huolenpito omasta jaksamisesta ei ole vain henkilökohtainen asia, vaan osa hyvää johtamista.